torstai 21. huhtikuuta 2016

 Vaatteiden kuivatusta Lauttasaaressa vuonna 1946
Kuvan lähde: UNICEF/ HQ46-0021/Photographer Unknown
Kuvataiteilija Kaisu Koivisto toteutti elokuussa 2015 yhteisötaideteoksen Elämänlanka - Lifeline, joka oli osa LARU15 ympäristötaidenäyttelyä Helsingin Lauttasaaressa.
Elämänlangan lähtökohtana on tapahtuma, joka liittyy Lauttasaaren historiaan ja toisen maailmansodan jälkeiseen niukkuuden aikaan, pulavuoteen 1946:
UNICEFin edeltäjä, YK:n hätäapu- ja jälleenrakennusjärjestö UNRRA (The United Nations Relief and Rehabilitation Administration)  toimitti erän lastenvaatteita Lapissa asuville lapsille vuonna 1946. Vaatteita kuljettanut laiva SS Lord Delaware ajoi miinaan ja vahingoittui pahoin Tanskan salmissa. Kahden kuukauden kuluttua laiva nostettiin ja hinattiin Helsinkiin. Märät vaatteet osoittautuivat käyttökelpoisiksi. Niiden kuivattamiseksi tarvittiin mittava operaatio, johon osallistui neljänkymmenen hengen ryhmä. Märät vaatteet kuivattiin Helsingin Lauttasaaressa. Kuivaamista varten saarelle viritettiin kymmenen kilometriä pyykkinarua - tämä oli epävirallinen maailmanennätys.
 Lähde: https://www.unicef.fi/koulut/globaalikasvatusmateriaalit/aamunavauksia/lapsen-oikeuksien-paivana/
Teos toteutettiin kaikille avoimissa työpajoissa elokuun 2016 lopussa. Pyykkinaru osoittautui inspiroivaksi materiaaliksi. Siitä solmeilee kuin huomaamattaan sormivirkkausta, kuvioita, muotoja, hapsuja, verkkoa. Kun nämä yhdistettiin isommaksi kokonaisuudeksi, tuloksena oli moniääninen muotojen verkosto.
Teoksen päätavoitteena oli kuitenkin muistuttaa ja tiedottaa vuoden 1946 avustusvaatteiden kuivatusoperaatiosta. Pienikin apu on tärkeää.


Kaisu Koivisto kiittää kaikkia tapahtumaan osallistujia ja materiaalin lahjoittajaa, Piippo OYJ.

Teosta tehtäessä oli mukavasti aikaa jutella kaikenlaisia.  Lauttasaaren historia, nykyisyys ja tulevaisuus olivat suosikkiaiheita.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015


Teos elää omaa elämäänsä Särkiniemessä. Onkohan siihen tuotuu uusia osia? Annoin pyykkinarua innokkaimmile tehtäväksi kotona, lisättäväksi myöhemmin. Teosta voi jatkaa tuomalla siihen uusia osia, tehtynä valkoisesta (pyykki)narusta. Olis hauskaa nähdä uusista lisäyksistä kuvia tässä blogissa!

maanantai 31. elokuuta 2015





Työpajan viimeinen päivä 30.8.2015


Kesäsää oli vaihteleva: ensin raekuuro, sadetta ja aurinkoa. Iltapäivällä vielä ukkosmyrsky ravisteli rantapuita. Sen jälkeen rannoilla olikin väkeä runsaasti ja yhteisöteos kasvoi vauhdikkaasti.

Teos täydentyy vielä, sillä innokkaimmat ottivat pyykkinarua kokona tehtäväksi.

Lämmin kiitos kaikille osallistujille. Opin paljon uusia asioita Lauttasaaren historiasta ja Helsingin luonnosta. Teokseen osallistujat ja lukuisa katsojajoukko puolestaan hämmästeli teoksen lähtökohtaa, vuoden 1946 vaatteidenkuivatusoperaatiota (lisäetoja alla, blogikirjoituksessa13.8.2015).

Näkemisiin Särkiniemessä!



















lauantai 29. elokuuta 2015




Työpajan kolmas päivä 29.8.2015 ja myös Laru-näyttelyn avajaispäivä: monelaisia performansseja ja yhdessäoloa kauniissa maisemissa. Täydelllinen kesäilma: raikasta merituulta ja aurinkoa. Ulkoilevia ihmisiä, surffaajia, purjeveneitä.












Työpajan toinen päivä Työpajan kolmas päivä 28.8.2015. Sade lakkasi sopivasti klo 15 pintaan ja narujen solmiminen sujiu hyvässä säässä. Hauskoja juttuja työpajalaisilla, opin esimerkiksi Helsingn seudun kaloista.















torstai 27. elokuuta 2015




Elämänlanka-työpaja alkoi tänään!  Naru ja solmu kerrallaan, toisiaan täydentäen, suurempaa kokonaisuutta tehden. Kiitos kaikille tämänpäiväisille osallistujille. Jatketaan  perjantaina klo 15 - 19, lauantaina klo 12 - 16  ja sunnuntaina klo 12 - 16. Rohkeasti kokeilemaan!
















maanantai 24. elokuuta 2015

Lauttasaari-lehden perjantaina 21.8.2015 julkaistussa numerossa, sivulla 3,  on juttua Elämänlangasta. Linkki maksutta luettavaan lehteen löytyy täältä:

http://www.lehtiluukku.fi/lue/lauttasaari-21.08.2015/87216.html

Pyykkinarut ovat vielä työhuoneellani laatikoissa, odottamassa torstaina 27.8. klo 15  alkavaa työpajaa. Näkemisiin siellä!